Budjetoinnilla tarkoitetaan talouden suunnittelua, jossa laaditaan arvio siitä kuinka paljon ja mistä rahaa tulee sekä mihin sitä kuluu. Sen yksi päätehtävistä on pitää kulut ja menot tasapainossa. Budjetoinnin avulla on helpompi seurata omaa rahan käyttöä sekä tiedostaa millainen kuluttaja olet. Lisäksi se voi viitata niin yritysten kuin yksityishenkilöiden taloudellisen tilanteen seurantaan. Kyse ei ole ainoastaan rahojen laskemista, vaan myös hankintojen ja menojen suunnittelusta.
Budjetti on arvio tietyn ajanjakson tuloista ja menoista. Budjetin voi tehdä eri ajanjaksoille: esimerkiksi viikoksi, kuukaudeksi tai vuodeksi. Se tulee suhteuttaa omaan elämäntilanteeseesi, ja se voi muuttua ajan myötä. Koska jokaisen taloudellinen tilanne on erilainen, ei ole olemassa yhtä tiettyä mallia, joka sopisi kaikille.
Budjetointi tuo varmuutta talouteesi. Oman talouden hallitsemisesta voi tulla helpompaa, kun tiedät mihin kulutat varasi. Budjetoinnin avulla voit myös huomata, mikäli sinulla on toistuvia ylimääräisiä ostoksia, joista voisit karsia. Suunnitelmallisuuden avulla voit saada rahaa säästettäväksi ja kasvattaa varallisuuttasi pitkällä aikavälillä. Käyttötilillä oleva ylimääräinen raha voi helposti kadota erilaisiin hankintoihin. Budjetoinnin avulla voit saada mielenrauhaa raha-asioihin liittyen ja varautua tulevaisuuden yllättäviin kuluihin.
Saat parhaimman hyödyn budjetin käyttämisestä, kun seuraat miten sen toteutus sujuu. Voit tehdä muutoksia budjettiisi seuraamalla toteutuneita kuluja ja menoja. Monet haluavat esimerkiksi seurata kulujen ja menojen toteutumista kuukausittain. Tällöin voit kuukauden alussa verrata miten edellisen kuukauden kulut ja menot toteutuivat ja tehdä tämän pohjalta tarvittavia muutoksia. Mitä paremmin budjetti vastaa kulutustottumuksia, sitä enemmän siitä on hyötyä.
Budjetointi voi olla tehokas apu säästämisessä. Tulojen ollessa suuremmat kuin menot, ylimääräisten varojen säästämisen kannattaa aloittaa puskurirahaston kerryttämisellä, joka on tarkoitettu äkillisiä ja odottamattomia menoja varten. Puskurirahaston säästämisen voi aloittaa säästötilillä, jonka talletuskorko suojaa myös varoja inflaatiolta.
Kuten aiemmin kävimme läpi, budjetoinnin avulla on helpompi hahmottaa, kuinka paljon rahaa on käytössä tietyn ajanjakson aikana. Kannattaa tutustua säännöllisesti, kuinka hyvin olet onnistunut noudattamaan suunnitelmaasi. Jos huomaat ettet pysy säästötavoitteessasi, budjettiin kannattaa tehdä muutoksia.
Budjettiin voi lisätä säännölliset ja toistuvat kulut, jotka pysyvät samana kuukaudesta toiseen. Näitä kuluja ovat esimerkiksi asumiskulut, vakuutusmaksut, säännölliset harrastukset, ruokaostokset ja muut laskut. Vaihtuvia kuluja puolestaan voivat olla esimerkiksi matkakulut, kuten julkinen liikenne ja vapaa-ajan kulut, kuten elokuvissa käynti, lomamatkat ja ulkona syöminen.
Muistilista arjen budjetointia varten:
Aloita seuraamalla tuloja ja menoja. Budjetoinnin voi aloittaa kokoamalla yhteen kaikki tulot, kuten palkkatulot ja mahdolliset etuudet, joita saat kuukauden aikana. Tulojen kirjaamisessa kannattaa huomioida verojen jälkeinen summa eli nettotulot.
Kun budjettiin laittaa mukaan toistuvan säästösumman, voi säästämisestä tulla luonteva osa rahankäytön suunnittelua. Jos kaipaat vinkkejä säästämisen aloittamiseen, voit lukea lisää artikkelistamme Miten säästää rahaa?
Budjetin laatimiseen on monia tapoja – osa haluaa suunnitella rahan käytön viikkotasolla ja toiset haluavat tehdä kuukausibudjetin. Tuloja ja menoja voi seurata lukuisilla eri tavoilla, ja tärkeintä onkin valita tapa joka sopii itsellesi.
Alta löydät erilaisia valmiita budjetointimalleja, joihin listasimme yleisimmät kiinteät ja vaihtuvat kulut. Voit tulostaa mallit käyttöösi ja täytettäväksi. Valitse itsellesi sopiva budjetointipohja arjen tarpeidesi mukaan.
Palkka verojen jälkeen |
|
|
Etuudet |
|
|
Eläke |
|
|
Muut tulot |
|
|
Tulot yhteensä |
|
|
Asuntolaina / vuokra |
|
|
Vesi |
|
|
Sähkö / lämmitys |
|
|
Internet |
|
|
Muut asumisen menot |
|
|
Asumiskulut yhteensä |
|
|
Ruokaostokset |
|
|
Puhelin |
|
|
Harrastukset |
|
|
Säästöt |
|
|
Matkakulut |
|
|
Vakuutukset |
|
|
Lainat |
|
|
Muut kulut |
|
|
Menot yhteensä |
|
|
Palkka |
|
Menot |
|
Asuminen |
|
Vakuutukset |
|
Matkakulut |
|
Ruokaostokset |
|
Harrastukset |
|
Muuttuvat kulut |
|
Menot yhteensä |
|
Käytettävissä olevat varat |
|
Palkka | 2300 euroa |
Menot |
|
Asuminen | 700 euroa |
Vakuutukset | 50 euroa |
Matkakulut | 80 euroa |
Ruokaostokset | 250 euroa |
Harrastukset | 80 euroa |
Muuttuvat kulut | 300 euroa |
Menot yhteensä | 1460 euroa |
Käytettävissä olevat varat | 840 euroa |
Kun etsit säästökohdetta budjetissasi oleville säästöille, voit tutustua Raisinin säästövaihtoehtoihin. Kauttamme voit avata korkeakorkoisia määräaikaistalletuksia ja säästötilejä kumppanipankeistamme Euroopan alueella. Rekisteröityminen on helppoa ja onnistuu täysin verkossa. Voit hallinnoida kaikkia määräaikaistalletuksia ja säästötilejäsi helposti yhden alustan kautta Raisin-tililtäsi.
Säästäminen kauttamme on turvallista, sillä jokainen kumppanipankkimme kuuluu EU:n talletussuojajärjestelmään. Talletussuojajärjestelmä turvaa säästösi 100 000 euroon asti pankkia ja tallettajaa kohden.
Budjetoinnin avulla voit suunnitella omaa talouttasi ja rahankäyttöä. Sen avulla on tarkoitus varmistaa, että rahasi riittävät kattamaan kulusi. Budjetointi on tärkeää myös pitkällä aikavälillä ja sen avulla on mahdollista suunnitella tulevaa rahan käyttöä. Tarkoituksena on estää varojen ylikulutusta.
Usein budjetointi aloitetaan menojen ja tulojen tarkastelulla. Se on hyvä aloittaa kirjaamalla ylös pakolliset ja tärkeimmät menot. Näitä menoja voivat olla esimerkiksi asuminen, ruokakulut, laskut ja vakuutusmaksut. Seuraavaksi tarkastellaan kuinka paljon varoja näiden kulujen kattamiseksi tarvitaan. Lopuksi katsotaan mitä muita menoja on sekä niihin käytettävissä olevat varat. Muihin menoihin kuuluvat esimerkiksi erilaiset vapaa-ajan kulut.
Budjetointi ei ole pakollista. Myöskään yrityksien ei ole pakko laatia budjettia, mutta se on tärkeä osa talouden hallintaa. Budjetoinnin avulla on helpompi seurata menoja ja tuloja. Ilman budjettia voi olla hankala seurata, mihin rahaa kuluu ja kuinka paljon sitä on käytettävissä.