Monen varallisuus on sidottuna omistusasuntoon, ja esimerkiksi eläkkeelle jäädessä tulotason muutokset voivat tuoda haasteita elämisen kustantamiseen. Yksi mahdollinen ratkaisu tällaisessa tilanteessa voi olla käänteinen asuntolaina – mutta miten se toimii, ja kenelle se on tarkoitettu? Tässä artikkelissa käymme läpi käänteisen asuntolainan toimintaperiaatteet.

Kotisivu > Pankkitoiminta > Käänteinen asuntolaina
Käänteinen asuntolaina ilman, että asuntoa tarvitsee myydä.
Monessa tilanteessa käänteinen asuntolaina voi olla , jotka haluavat lisätuloja eläkepäiviin.
, sillä lainan pääoma maksetaan takaisin vasta lainan erääntyessä. Kuukausikulut muodostuvat lainasta maksettavista koroista.
Käänteinen asuntolaina on laina omaan asuntoon, joka on velaton tai lähes velaton. Tällöin oma asunto toimii lainan vakuutena, ja sen arvo määrittää, kuinka suuri lainasumma on mahdollista saada. Lainaa ottaessa asumisoikeus kodissa säilyy omistajalla koko laina-ajan, sillä asunto ainoastaan pantataan pankille vakuudeksi. Tyypillisesti lainasummaksi myönnetään enintään puolet asunnon arvosta ja laina-ajaksi sovitaan yleisimmin 10–20 vuotta. Huomaathan, että lainaehdot vaihtelevat pankeittain.
Käänteistä asuntolainaa voidaan käyttää myös rahoittamaan suuria hankintoja, joihin omat säästöt eivät riitä. Näitä rahoituskohteita voivat olla esimerkiksi remontit, arkipäivän menot tai sijoitusasunnon osto. Käänteisestä asuntolainasta voidaan myös kutsua kotilainaksi.
Käänteisessä asuntolainassa hyödynnetään omaa varallisuutta valitsemaasi tarkoitukseen.
Käänteisen asuntolainan korko muodostuu useimmiten viitekorosta ja pankin marginaalista. Viitekoroksi valitaan useimmiten Euribor-korko, joka on markkinoiden mukana vaihtuva korko. Euribor-korko sovitaan useimmiten kolmen, kuuden tai 12 kuukauden pituiseksi.
Viitekoron lisäksi lainasta maksettavaan osuuteen lisätään pankin marginaali. Se on asiakaskohtainen pankin osuus, johon vaikuttaa asiakkaan taloudellinen tilanne ja asiakkuus. Käänteisen asuntolainan korkoja vertaillessa on tärkeää muistaa kiinnittää huomiota todelliseen vuosikorkoon, joka kattaa kaikki lainan kustannukset.
Käänteisen asuntolainan korkoa maksetaan kuukausittain koko lainamäärästä. Lainasummalla on vaikutusta maksettavan koron suuruuteen. Joissakin tilanteissa on myös mahdollista, että korkoa ei tarvitse maksaa laina-aikana ollenkaan, vaan se veloitetaan lainasumman takaisinmaksun yhteydessä.
Yksi käänteisen asuntolainan eduista on, että voit saada omaa varallisuutta käyttöön ilman, että asuntoa tarvitsee myydä. Näin monet voivat jatkaa asumista samassa kodissa, vaikka käytössä olevat tulot pienenevät. Lainaa voidaan käyttää esimerkiksi arjen menoihin, remontteihin tai muihin tarpeisiin, kuten terveydenhoidon kustannuksiin.
Käänteinen asuntolaina voi olla yksi vaihtoehto heille, jotka haluat hyödyntää asunnossa kiinni olevaa varallisuutta. Se ei kuitenkaan sovi jokaiselle omistusasunnon omistajalle, sillä lainan saaminen edellyttää, että asunto on lähes velaton. Lisäksi pankeilla voi olla kriteerejä asunnon arvoon ja kohteen sijaintiin liittyen.
Yleisimmin käänteiset asuntolainat on suunnattu eläkeläisille ja pankit voivat asettaa ehdot lainan myöntämisen ikärajalle. Esimerkiksi osa pankeista myöntää lainoja ainoastaan yli 60-vuotiaille.
Käänteinen asuntolaina ei sovi kaikille, ja siihen liittyy myös riskejä, jotka on hyvä ottaa huomioon ennen lainan ottamista. Yksi riskeistä liittyy asunnon arvon muutoksiin – jos asunnon arvo laskee merkittävästi laina-aikana, lainan takaisinmaksun kuluihin voi kulua huomattava summa. Summa voi kasvaa suuremmaksi kuin alkuperäinen arvio. Lisäksi asunto voidaan joutua myymään halvemmalla, mitä olisi toivottu.
Toinen riskeistä liittyy korkojen nousuun. Jos korkotaso nousee merkittävästi, myös lainasta maksettavat korot kasvavat. Tämä nostaa myös lainan kokonaiskustannuksia ja kuukausittaisia menoja. Ennen kotilainan ottamista on hyvä tutustua huolellisesti lainaehtoihin ja käydä läpi erilaisia rahoitusvaihtoehtoja.
Kun käänteisen asuntolainan toimintaperiaate on selvillä, voimme katsoa tarkemmin sen eroja perinteiseen asuntolainaan verrattuna.
Lainan tarkoitus | Oman kodin osto, varallisuuden kerryttäminen | Asunnossa olevien varojen vapautus ilman myyntiä |
Takaisinmaksu | Lainasummaa maksetaan kuukausittain. | Lainasumma maksetaan asunnon myynnin yhteydessä. |
Kuukausierä | Lainasumman lyhennys, korko ja palvelumaksut | Korkomaksut |
Lainan pääoman muutos | Lainan pääoma pienenee joka maksuerällä. | Lainan pääoma pysyy samana koko laina-ajan. |
Käänteisen asuntolainan hakemiseen voi olla pankkikohtaisia eroja. Muistathan tarkistaa ajankohtaiset tiedot oman pankkisi verkkosivuilta. Listasimme alle viisi yleistä vaihetta lainahakemusta varten.
Raisin on verkossa toimiva säästämisen alusta, jonka kautta voit vertailla ja avata Euroopan pankkien kilpailukykyisiä säästötilejä ja määräaikaistalletuksia yhdestä paikasta. Säästämisen voi aloittaa milloin tahansa valitsemalla säästötavan omien tavoitteidesi mukaan.
Voit vertailla säästötuotteita ja valita itsellesi sopivan vaihtoehdon. Rekisteröidy verkossa, luo oma Raisin-tilisi ja vahvista henkilöllisyytesi – tämä vaihe vie vain muutaman minuutin.
Huomioithan, että Raisin ei tarjoa lainoja. Tämän artikkelin sisältö on tarkoitettu yleiseksi tiedoksi, ei rahoitusneuvonnaksi. Lainaehdot voivat vaihdella pankkikohtaisesti, joten tutustu oman pankkisi ehtoihin ja käytäntöihin.