Indeksirahasto on sijoitusrahasto, jonka varat sijoitetaan valitun vertailuindeksin mukaan. Indeksit muodostetaan tyypillisesti osakkeista, ja niiden painotus määräytyy osakkeen markkina-arvon perusteella. Yleensä suuremmat yhtiöt saavat enemmän painoarvoa kuin pienet yhtiöt, koska niiden markkina-arvo on isompi.
Indeksirahaston salkku rakennetaan vastaamaan valittua vertailuindeksiä mahdollisimman tarkasti. Rahastoon ostetaan samoja sijoituskohteita samoilla painotuksilla kuin vertailuindeksissä, eikä yksittäisiä osakkeita valita aktiivisesti.
Indeksirahastot ovat usein passiivisia sijoituskohteita, mikä tarkoittaa ettei sijoituskohteita aktiivisesti myydä ja osteta. Sijoituskohteita vaihdetaan indeksin muuttuessa. Monilla indeksirahastoilla ei ole aktiivista rahastonhoitajaa, joka seuraisi kursseja ja tekisi osto- ja myyntipäätöksiä. Monesti tämä tarkoittaa sijoittajalle matalampia hallintokuluja.
Indeksirahastoihin sijoittaminen on yksi rahastosäästämisen tavoista ja sitä pidetään usein melko helppona sijoitustapana, sillä varat ovat hajautettu ja osuuden ostaminen onnistuu vaivattomasti. Tämän ansiosta se on monen aloittelevan sijoittajan valinta.
Indeksirahaston tavoitteena on päästä tuotossa mahdollisimman lähelle valittua vertailuindeksiä ja sijoituskohteet ovat valittu indeksin mukaan. Indeksirahaston arvo seuraa mahdollisimman tarkasti vertailuindeksin kehitystä. Suosittuja suuria vertailuindeksejä ovat esimerkiksi S&P 500 ja OMX Helsinki 25, joka koostuu Helsingin pörssin suurimmista ja likvideimmistä yhtiöistä. Indeksiin on valittu 25 vaihdetuinta osaketta, ja indeksirahasto sijoittaa varansa näiden yhtiöiden perusteella. Mukana on suuria yhtiöitä, joiden osakkeilla käydään eniten kauppaa pörssissä. Indeksirahaston kautta sijoittaja saa hajautettua varojaan eri sijoituskohteiden välillä.
Useimpia indeksejä päivitetään muutaman kerran vuodessa, kuten neljännesvuosittain. Tämä tarkoittaa, että indeksirahastojen salkunhoitajien ei tarvitse päivittäin seurata markkinoiden vaihteluita ja käydä kauppaa sijoituskohteilla. Rahastojen tuotot heijastelevat usein yleistä markkinakehitystä – yleisen taloustilanteen ollessa hyvä, todennäköisesti myös tuotot ovat hyviä. Vastaavasti huonossa taloustilanteessa tuotot jäävät usein mataliksi.
✔️ Molemmat indeksirahastot ja ETF-rahastot seuraavat valittua indeksiä.
✔️ ETF:iä ostetaan ja myydään pörssissä kuten osakkeita.
✔️ Indeksirahastoihin sijoitetaan rahastoyhtiön kautta.
Indeksirahastot ovat suosittuja sijoituskohteita, sillä ne tarjoavat vaivattoman tavan hajauttaa varoja ilman, että sinun tarvitsee seurata markkinoita päivittäin. Lisäksi ne ovat monen sijoittajan valinta niiden edullisuuden ja helppouden vuoksi. Kuten kaikilla sijoitusmuodoilla, myös indeksirahastoilla on huonot puolensa. Ne eivät sovi kaikille sijoittajille, eivätkä aina tarjoa markkinoiden korkeimpia tuottoja. Listasimme alla olevaan taulukkoon indeksirahastojen plussat ja miinukset.
Kustannustehokas vaihtoehto | Keskimääräinen tuotto |
Ei vaadi aktiivista hallinnointia | Ei pyri voittamaan markkinoita |
Tehokkaasti hajautettu | Riskit varojen menetykseen |
Sijoittamisen voi aloittaa pienellä summalla | Valikoima voi olla rajallinen tietyillä markkinoilla tai palveluntarjoajilla |
Sopii aloittelijalle |
|
Indeksirahaston keskimääräiset tuotot ovat olleet noin 7–9 %. Keskimääräinen tuotto kertoo kuinka paljon rahasto on tuottanut sijoittajille tietyn ajanjakson aikana. Tuotot voivat vaihdella vuosittain.
Rahaston tuotto muodostuu sen ostamien sijoituskohteiden tuoton perusteella. Esimerkiksi sijoittamalla indeksirahastoon, joka seuraa Helsingin pörssin 25 vaihdetuinta yritystä, teet sijoituksia 25 suurimpaan ja vaihdetuimpaan yritykseen. Indeksin päivityksen yhteydessä listalle valitaan 25 vaihdetuinta osaketta, joissa yhdistyvät suuri markkina-arvo ja kaupankäynnin aktiivisuus. Vähiten vaihdetut osakkeet putoavat listalta.
Indeksirahaston tuotosta vähennetään mahdolliset rahaston kulut. Suuri osa indeksirahastoista on passiivisia rahastoja, mikä vähentää sijoittajan maksamia kuluja. Pienet rahaston kulut näkyvät sijoittajalle suurempana tuottona, sillä tuotoista pienempi osa menee rahaston hallinnollisiin kuluihin.
Esimerkki indeksirahaston tuotosta
Indeksirahaston sijoitukset kasvavat vuoden aikan 8 %. Rahaston hallinnointipalkkio on 0,7 %. Indeksirahaston tuotto saadaan laskemalla näiden lukujen erotus, joka on 7,3 %.
Indeksirahaston vuosittainen tuotto on 7,3 %.
Sijoitusmuotona indeksirahasto ei pyri voittamaan markkinoita, vaan rahasto seuraa valittua vertailuindeksiä. Kuten aikaisemmin on jo mainittu, vertailuindeksiä seuraamalla tuotto-odotukset eivät ole sijoitusvaihtoehdoista korkeimpia. Indeksirahastoista saatavaan lopulliseen tuottoon vaikuttavat lisäksi sijoitusten verotus. Tuotot verotetaan pääomatuloina, kun rahasto-osuudet myydään. Ajankohtaiset verotustiedot löytyvät Verohallinnon kotisivuilta.
Indeksirahaston tuotot voivat myös hyötyä korkoa korolle -ilmiöstä. Korkoa korolle -ilmiössä sijoitukselle maksettava korko alkaa tekemään töitä sijoittajan puolesta, ja aikaisemmin sijoitettujen varojen tuotto alkaa myös kerryttämään korkoa. Korkoa korolle vaikutus näkyy erityisesti pitkän aikavälin säästäessä. Mitä pidemmän ajan sijoittaa, sitä enemmän tuotot saavat mahdollisuuden kasvaa.
Indeksirahastot sopivat monenlaiseen sijoittamiseen. Indeksirahaston hyvien puolien ansiosta rahasto voi sopia sinulle jos:
✔️ Tiedät mihin haluat sijoittaa.
✔️ Haluat valita passiivisen sijoitustavan.
✔️ Haluat sijoittaa pitkällä aikavälillä.
✔️ Etsit edullista sijoitustapa.
✔️ Haluat löytää vastuullisen sijoituskohteen.
Kun olet tutustunut siihen, mitä ja millaisia sijoituskohteita indeksirahastot ovat – seuraava askeleesi on sijoittamisen aloittaminen. Indeksirahastoon sijoittamisen aloituksessa on tärkeää tunnistaa millaisia riskejä varojen sijoittamiseen liittyy ja kuinka suuren riskin on valmis ottamaan. Oman talouden budjetoinnin avulla voit selvittää millainen sijoitussumma sopii elämäntilanteeseesi. Mieti myös kuinka pitkän ajan olet valmis säästämään varojasi. Indeksirahastoja pidetään usein pitkän aikavälin sijoituskohteena.
Huolellinen tutustuminen indeksirahastoihin kannattaa, jotta voit löytää mieluisan vaihtoehdon. Indeksirahastoon voi sijoittaa pankin, verkkopalvelun tai rahastoja myyvä alustan kautta. Rahastoa valitessa on hyvä vertailla myös kuluja eri palveluntarjoajien välillä. Tutustu rahaston perustietoihin ja ehtoihin, jotta tiedät mihin kohteeseen olet sijoittamassa varojasi. Vastuullinen sijoittaminen on noussut tärkeäksi puheenaiheeksi ja moni sijoittaja on tarkempi tehdessään sijoituspäätöksiä. Indeksirahastoihin tutustumalla voit löytää myös vastuullisia sijoitusvaihtoehtoja.
Kaikkien säästöjen laittaminen yhteen sijoituskohteeseen voi tuoda riskin säästöjen arvon laskusta ja varojen menettämiseen. Varojen hajauttaminen sijoituksiin ja säästötuotteisiin, kuten säästötileihin ja määräaikaistalletuksiin tuo turvaa varoillesi. Varojen pitäminen korkoa maksavilla tileillä pitää varasi turvassa ja samalla saat varoillesi korkotuottoa. Säästötilit ja määräaikaistalletukset ovat pieniriskinen säästämisen vaihtoehto.
Raisin on alusta, jonka avulla voit vertailla eurooppalaisten pankkien säästötilejä ja määräaikaistalletuksia. Säästötuotteilla on kilpailukykyiset korot ja säästäminen kauttamme on sinulle kulutonta. Säästämisen aloittaminen on helppoa – luo oma Raisin-tilisi ja varmenna henkilöllisyytesi. Kaikki onnistuu yhden kirjautumisen kautta yhdellä alustalla.
Raisinilla säästäminen on turvallista, sillä jokainen pankkimme kuuluu EU:n talletussuojaan. Talletussuojan avulla varasi ovat turvattu 100 000 euroon asti – tämä raja on tallettaja- ja pankkikohtainen.