Kuinka aloittaa lapselle sijoittaminen?

Lapselle sijoittaminen on pitkäkestoinen tapa rakentaa taloudellista turvaa ja kasvattaa varallisuutta. Monet vanhemmat pohtivat, miten aloittaa sijoittaminen lapselle, ja millaiset vaihtoehdot sopivat parhaiten nuorelle säästäjälle. Tässä artikkelissa käymme läpi, mitä lapselle sijoittaminen tarkoittaa, millaisia vaihtoehtoja on tarjolla, ja miten voit aloittaa sijoittamisen vastuullisesti ja suunnitelmallisesti.

EtusivuSijoittaminenLapselle sijoittaminen

Päivitetty viimeksi: 27. helmikuuta 2026

Tärkeimmät asiat lapselle sijoittamisesta

  • Mitä aiemmin sijoittamisen lapselle aloittaa, sitä pidemmän ajan säästöillä on aikaa kasvaa. 

  • Lapselle sijoittaminen on useimmiten pitkäaikaista säästämistä, jossa sijoitushorisontti voi olla jopa 18 vuotta.

  • Sijoitukset voidaan tehdä lapsen nimiin, jolloin varat kuuluvat lapselle ja ovat hänen käytettävissään täysi-ikäisyyden saavuttamisen jälkeen.

Miksi sijoittaa lapselle?

Lapselle sijoittaessa aika on usein suurin etu. Kun lapselle aloitetaan säästäminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, korkoa korolle -ilmiöstä ehtii hyötyä jopa 18 vuoden ajan. Kun saatuja tuottoja sijoitetaan uudelleen, myös aiemmista tuotoista kertyy ajan myötä lisää tuottoa. Lisäksi varojen sijoittaminen voi tuoda myös suojaa inflaatiota vastaan. 

Varojen sijoittamisen avulla voidaan myös luoda taloudellista turvaa lapsen tulevaisuudelle, kuten opintojen aloittamista tai asunnon hankintaa varten. Säästämällä lapselle saat samalla mahdollisuuden opettaa taloustaitoja ja vastuullista rahan käyttöä. Avoin keskustelu rahasta ja säästämisestä voi auttaa lasta ymmärtämään rahan arvoa.

 

Lapselle sijoittamisen vaikutus pitkällä aikavälillä 

Jopa pienet säästösummat voivat ajan myötä kasvattaa varallisuutta, jos markkinat kehittyvät suotuisasti. Tuottojen määrä riippuu markkinoiden kehityksestä ja valituista sijoituskohteista, mutta pitkä sijoitushorisontti antaa yleensä enemmän liikkumavaraa markkinoiden vaihteluille.

Lapselle sijoittamisen vaikutus pitkällä aikavälillä

Lapselle sijoittamisen juridiset perusteet

  1. Rahastoon säästetyt varat kuuluvat lapselle
    Kun avaat rahaston lapsen nimiin, rahat ovat hänen. Tämä tarkoittaa, että vanhemmat eivät voi käyttää lapsen varoja omiin menoihinsa.

  2. 18-vuotias saa päättää rahojen käytöstä itse
    Kun lapsi täyttää 18 vuotta, hän voi päättää, miten varoja käytetään. Avoin rahapuhe on tärkeää, jotta lapsi osaa käyttää rahat järkevästi siinä vaiheessa, kun hän saa ne käyttöönsä.

  3. Muista lahjavero
    Jos yksi henkilö säästää lapselle 7 500 euroa joko kerralla tai yhteensä kolmen vuoden aikana, lahjansaajan on maksettava lahjavero. Tätä pienemmät summat ovat verovapaita, mikä on hyvä ottaa huomioon pitkäjänteistä säästämistä suunniteltaessa.

3 keskeistä periaatetta lapselle sijoittamisessa

Lapselle sijoittaminen on useimmiten pitkäjänteinen päätös, jossa tavoitteena on rakentaa varallisuutta hallitusti ja suunnitelmallisesti. Vaikka sijoitusvaihtoehtoja on monia, perusta rakentuu usein muutamien perusperiaatteiden varaan. Seuraavaksi käymme läpi kolme keskeistä periaatetta lapselle sijoittamiseen liittyen.

 

1. Säännöllisyys

Säännöllinen sijoittaminen, kuten kuukausisäästäminen, on vaihtoehto sijoittaa lapselle ja yksi tavoista hallita markkinariskejä. Kun sijoitat pieniä summia säännöllisesti, markkinoiden päivittäiset ja kuukausittaiset heilahtelut tasoittuvat usein ajan myötä. Samalla sijoittamisesta voi muodostua rutiini, joka helpottaa pitkäjänteistä säästämistä.

 

2. Kustannustehokkuus

Sijoittamisen kulut voivat tuntua pieneltä, mutta niiden merkitys korostuu pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi ero 0,2 % ja 1 % vuosittaisen kulun välillä voi kasvattaa tai pienentää sijoitusten arvoa kymmenillä prosenteilla 18 vuoden aikana. Tämän vuoksi kustannustehokkaiden vaihtoehtojen suosiminen on yksi tärkeistä tekijöistä, kun tavoitellaan vakaata varallisuuden kasvua.

 

3. Varojen hajauttaminen

Laaja hajauttaminen on yksi sijoittamisen perusperiaatteista. Kun varat sijoitetaan useisiin eri kohteisiin, yhden markkinan tai omaisuusluokan heilahtelut eivät vaikuta koko salkkuun yhtä voimakkaasti. Hajautusta voi tehdä esimerkiksi eri maantieteellisille alueille, toimialoille tai omaisuusluokkiin.

Vinkki:

Sijoittamisen lisäksi myös säästötilit ja määräaikaistalletukset, voivat täydentää lapsen varallisuuden hajauttamista.

Aloita säästäminen Raisinilla
Kiinteä korko
Ennalta sovittu talletusaika

Määräaikaistalletukset

Valitse määräaikaistalletus ja säästä jopa 3,25 % kiinteällä korolla. Ei kuluja, minimisumma 1 €, talletusaika 3 kk – 10 v. Kaikki talletukset kuuluvat talletussuojan piiriin 100 000 € asti per pankki. Avaa tili helposti verkossa jo tänään.
Tutustu määräaikaistileihin
A woman is laughing an looking to the left
Vaihtuva korko
Rahat saatavilla päivittäin

Säästötilit

Tarvitsetko joustavuutta säästämiseen? Säästötilillä voit aloittaa säästämisen jo 1 €:lla ja nostaa rahoja tililtä milloin tahansa - ilman kuluja. Kaikki tilit kuuluvat talletussuojan piiriin 100 000 € asti per pankki. Katso korot ja aloita säästäminen jo tänään.
Tutustu säästötileihin
A man is laughing and looking at the smartphone

Mitä vaihtoehtoja on tarjolla lapselle sijoittamiseen?

Lapselle sijoittamisen voi aloittaa monella eri tavalla. Valinta riippuu siitä, haluatko hallinnoida sijoituksia aktiivisesti itse vai etsitkö automatisoitua tapaa kasvattaa lapsen varallisuutta. Myös lapsen ikä ja sijoitushorisontti vaikuttavat siihen, millaiset vaihtoehdot voivat olla sopivia. Seuraavaksi tutustumme eri sijoitusvaihtoehtoihin.

 

Rahastosäästäminen

Rahastosäästäminen on yksi yleisimmistä tavoista säästää lapselle. Rahastojen kautta varat voidaan hajauttaa useisiin eri sijoituskohteisiin, kuten osakkeisiin ja korkosijoituksiin, sekä eri markkinoille ja maantieteellisille alueille. Rahastosijoittaminen sopii monille siksi, että sijoitusten hoito ei vaadi jatkuvaa seurantaa. Rahastoyhtiö vastaa salkun hallinnasta ja sijoituspäätöksistä, jolloin sijoittajan ei tarvitse itse valita yksittäisiä arvopapereita. Rahastoja on useita erilaisia, ja niistä voi valita omaan tavoitteeseen ja sijoitusaikaan sopivan vaihtoehdon.

  • Indeksirahastot seuraavat suoraan valittua markkinaindeksiä, kuten OMXH25- tai MSCI World -indeksiä. Ne tarjoavat laajan hajautuksen ja ovat usein kuluiltaan edullisia, koska sijoituksia ei hallinnoida aktiivisesti. Jos haluat lukea lisää aiheesta, voit tutustua artikkeliimme: Mikä on indeksirahasto? 
  • ETF-rahastot (pörssinoteeratut rahastot) muistuttavat toimintaperiaatteeltaan indeksirahastoja, mutta niitä voi ostaa ja myydä pörssissä kuten osakkeita. ETF:t tarjoavat kustannustehokkaan tavan hajauttaa sijoituksia ja voivat sopia niille, jotka haluavat hieman enemmän joustavuutta sijoittamiseen. Lisää tietoa ETF-rahastoista voit lukea artikkelistamme: Mikä on ETF-rahasto? 
  • Aktiiviset rahastot eroavat indeksirahastoista siten, että salkunhoitaja tekee aktiivisia sijoituspäätöksiä tavoitteenaan ylittää vertailuindeksin tuotto. Aktiiviset rahastot voivat tietyissä markkinatilanteissa tarjota lisäarvoa, mutta niiden kulut ovat yleensä korkeammat kuin indeksipohjaisissa rahastoissa.

Rahaston valinta riippuu omasta tavoitteesta ja ajankäytöstä. Huomioithan, että ainoastaan huoltaja voi avata lapselle rahaston ja tätä varten tarvitaan molempien huoltajien suostumus. Kun sijoitustili on avattu, useimmiten myös esimerkiksi isovanhempi voi aloittaa lapsenlapselleen säästämisen valtakirjan avulla.

 

Arvo-osuustili ja osakesäästötili

Rahastojen lisäksi lapselle sijoittamisen voi aloittaa avaamalla arvo-osuustilin tai osakesäästötilin. Molemmat tarjoavat joustavan tavan sijoittaa lapselle, mutta ne eroavat toisistaan erityisesti sijoituskohteiden ja verotuksen osalta. Alla oleva taulukko auttaa hahmottamaan keskeiset erot. 

OminaisuusArvo-osuustiliOsakesäästötili

Sijoituskohteet

Osakkeet, rahastot, johdannaiset

Osakkeet

Verotus

Verot maksetaan osingoista ja myyntivoitoista vuosittain

Verot maksetaan vasta varoja nostettaessa

Tappioiden vähennys

Tappiot voi vähentää verotuksessa heti

Tappiot vähennetään tilin lopetuksen yhteydessä

Tilin talletusraja

Ei talletusrajaa

100 000 €

Tilimäärä

Ei rajoitettu

Vain yksi kappale

Haluatko lukea lisää verotuksesta? 

Tutustu tarkemmin eri sijoitustilien verotukseen: 

Miten aloittaa sijoittaminen lapselle?

Lapselle sijoittamisen aloittaminen on usein yksinkertaisempaa kuin moni ajattelee. Käytännössä aloitus lähtee liikkeelle siitä, että päätät, sijoitetaanko varat lapsen nimiin vai huoltajan omiin nimiin lapsen hyväksi. Lapsen nimiin tehtävät sijoitukset edellyttävät huoltajien suostumusta, ja niihin sijoitetut varat kuuluvat lapselle. 

Seuraavaksi on hyvä valita lapselle sopiva sijoitus- tai säästämistapa. Moni aloittaa sijoittamisen pienellä kertatalletuksella tai säännöllisellä kuukausisummalla. Aloitusvaiheessa kannattaa myös kiinnittää huomiota käytännön asioihin, kuten sijoitusten kuluihin, mahdolliseen lahjaverotukseen sekä siihen, miten sijoituksia on tarkoitus seurata ajan kuluessa. Selkeä säästösuunnitelma auttaa varmistamaan, että lapselle sijoittaminen etenee hallitusti ja pysyy osana arkea myös vuosien mittaan.

Säästäminen lapsen tulevaisuutta varten Raisinin kautta

Lapselle säästäminen ja sijoittaminen on pitkäjänteinen tapa varautua tulevaisuuden tarpeisiin, kuten opintoihin, asumiseen tai muihin elämänvaiheisiin. Kun säästäminen aloitetaan ajoissa ja varoja kartutetaan suunnitelmallisesti, niillä on enemmän aikaa kasvaa ja tasoittaa markkinoiden vaihteluita. Tärkeää on löytää ratkaisu, joka sopii omaan tilanteeseen ja säästämisen tavoitteisiin.

Raisin on verkossa toimiva alusta, jonka kautta voit vertailla ja avata säästötuotteita eri eurooppalaisissa pankeissa helposti yhden tilin kautta. Tarjolla on sekä kiinteäkorkoisia määräaikaistalletuksia että vaihtuvakorkoisia säästötilejä, joten voit valita itsellesi sopivan vaihtoehdon tavoitteidesi mukaan. Kaikki Raisinin kautta avatut talletukset kuuluvat sen maan lakisääteisen talletussuojan piiriin, jossa pankki toimii. Talletussuoja kattaa 100 000 euroa tallettajaa ja pankkia kohden.

1. Rekisteröidy ilmaiseksi
1. Rekisteröidy ilmaiseksi

Luo ilmainen Raisin-tili ja vahvista henkilöllisyytesi turvallisesti verkossa.

2. Valitse säästötuote
2. Valitse säästötuote

Valitse säästötili tai määräaikaistalletus kumppanipankeistamme.

3. Aloita säästäminen
3. Aloita säästäminen

Siirrä varat Raisin-tilillesi ja aloita säästäminen.

Huomioithan, että näillä sivuilla annetut tiedot on tarkoitettu ainoastaan yleiseksi tiedoksi – eivät henkilökohtaiseksi sijoitusneuvonnaksi. Taloudellinen tilanteesi on aina yksilöllinen, joten esitetty tieto ei välttämättä sovi juuri sinun tarpeisiisi. Raisin ei vastaa mistään päätöksistä tai toimenpiteistä, jotka perustuvat näihin sisältöihin. Mikäli kaipaat tarkempia neuvoja oman taloutesi hoitamiseen, suosittelemme ottamaan yhteyttä talousneuvojaan tai omaan pankkiisi.

Raisin logo
Als Pionier für Spar-, Investment- und Altersvorsorgeprodukte ermöglichen wir Privatkunden einen unkomplizierten Zugang zu globalen Einlagen- und Kapitalmärkten – ein Vorteil, der auch Finanzinstitute stärkt.

Seuraa meitä